perjantai 21. lokakuuta 2011

Perjantai

Järkyttävä väsymys senkun jatkuu. Mulle sattu tälle viikolle osumaa neljä (4!) iltavuoroa ja nyt perjantaina on jo sellainen tunne että vähempikin olisi riittänyt. Lisäksi kurkku on ollut tosi kipeä, nieleminen sattuu ja nenä vuotaa.
Tiistai oli vapaa. Käytinkin vapaapäiväni taas hyödyksi ja kävin kampaajalla ja nyt näytän ihan Lassin ja Leevin Suskilta. Eli väri muuttui tummemmaksi ja pituudesta lähti ihan reilusti.

Keskiviikkoiltana oli upea ukonilma ja meillä oli sellainen puolen tunnin sähkökatko.


Torstaina tein elämäni ensimmäisen Ebay ostoksen. Ostin Severus Snapen figuurin. Sitten kun se on tullut niin alkaa olla kaikki Harry Potter figuurit mitä haluankin. Ja jouduin tekemään Lookfantasticillekin tilauksen kun kabukisivelin hajosi aivan alkutekijöihinsä. Se on kyllä jo pidemmän aikaa tiputtanut karvoja, mutta nyt se sitten päätti hajota lopullisesti.

Huomenna onkin vielä työpäivä. Saa nähdä jaksaako sitten enää töiden jälkeen hempeillä 12. hääpäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti