tiistai 13. joulukuuta 2011

13.12.2011




Viikonloppuna leikittiin kotona 80-lukua. Meidän netti lakkasi torstaina toimimasta ja korjausmies pääsi tulemaan vasta maanantaina. Oli melko outoa katella telkkaria ja lukea kirjoja. Tuli niin monta asiaa mieleen mitä pitää kattoo googlesta...Ehdittiin viikonloppuna huolimatta R:n lauantaityöstä katsoa Transformers Dark of the Moonin, Tähtien sota kloonien hyökkäys ja aloitettiin Hangover 2.
No onneksi kuitenkin korjaustyyppi löysi vian: modeemi oli rikki. R haki Omenasta uuden ja taas pelittää.

Viime viikolla kävin toistamiseen katsomassa Twilightin. Naureskelin koko leffan ajan vampyrien muovisen näköisille tukille ja etenkin Jasperin pöllämystyneille ilmeille.


Perjantaina oli töiden jälkeen kynsihuolto. Jotenkin tosi hassua että asiakkaat kehuu kynsiäni kauniiksi, vielä vuosi sitten piilottelin kynsiä ja etenkin kynsinauhoja. Tunnustan kyllä kaikille kehujille ettei kynnet ole omat. Eräskin asiakas joka käy muutaman viikon välein sanoo että on hauska tulla meille asioimaan ja katsomaan minkä väriset kynteni ovat tällä kertaa :D

Sunnuntaina käytiin Tapiolassa, ajatuksena oli etsiä joululahjoja. Pari löytyi ja loput jäi sitten torstaiksi.

Nukahtamisvaikeudet on tulleeet takaisin. Ennen valojen sammutusta haukottelen leuat sijoiltaan, mutta siinä samassa kun valot sammuu kaikkoaa väsymys ja makaan sängyssä parikin tuntia tuijotellen kattoon. Muutenkin tuntuu että koko ajan on aivan uskomaton väsy ja vetämätön olo. Toivottavasti Kurikan taika tepsii jouluna ja saa nukuttua kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti