torstai 19. tammikuuta 2012
Tehopäivä
Torstaina oli vapaapäivä ja lähdin heti aamusta lumimyräkkää uhmaten tallustelemaan kohti Matinkylän terveysasemaa jossa oli sovitttu tapaaminen diabeteshoitajan kanssa. Samalla sain haettua uusitut reseptini. Influenssarokotuksenkin sain samalla reissulla. Diabeteshoitajan jälkeen lähdin Tapiolaan labraan jossa kävin jättämässä pari näytettä ja samalla sain hoidettua EKG:kin. Ensimmäistä kertaa ikinä näin Tapiolan terveysaseman labran odotustilan täysin tyhjänä.
Olin soittanut aikaisemmin anopilleni ja olimme sopineet että nähdään Tapiolassa kahvin merkeissä. Odotellessani kävin Stckmannilta ostamassa kiharruspuikon. Merkki oli Remington pearl wand. Illalla kokeilin nopsasti ja sain sillä aikaan kiharoita jopa minun piikkisuoraan tukkaani. Kävimme siis anopin kanssan kahvilla Kaisan cafessa ja oli kiva jutskailla kaikessa rauhassa. Emme ole tainneet nähdä marraskuun jälkeen. Kiertelimme kahvin jälkeen vähän aikaa Stockmannilla josta hankin pikkutyttöjen käsilaukkuun huulikiillot siskon häihin.
Teidemme erottua minä jatkoin matkaani Isoon Omenaan josta hankin tytöille muutamin hiuskoristeita häitä varten. Olin sopinut tapaavani Omenassa ystäväni S:n. Sain vihdoin annettua hänelle tilaamani Opin Muppets rainbow:n. Tilasin niitä silloin 2. Istuimme vähän aikaa kahvilla ja päivitimme taas viimeisimmät kuulumiset.
Kotona oli puoli viiden aikaan, eli melkein täyden työpäivän verran oli reissussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti