sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Taas vuotta vanhempi
Mulla oli tällä viikolla lomalomaloma. Maanantaina ja tiistaina R:llä oli vapaapäivät ja maanantaina lähdettiin mun synttärien kunniaksi Jumboon leffaan päivänäytökseen. Melkein saatiin yksityisnäytös, meidän lisäksi siellä oli yks pariskunta. Varmaan niitä ärsytti suunnattomasti ku ne istu meidän edes ja me rapisteltiin karkkipusseja ja porcornrasioita. Leffa oli Mahtava Oz, melkoinen pettymys. Ei ollut Peltimiestä, Dorothyä tai muitakaan joita Ozissa olisi kuulunut olla.
Keskiviikkona käväisin Tapiolassa hulluilla päivillä. Mukaan tarttui muutama pusero tytöille ja meille leffalippupaketti ja jotain muuta pientä. Samalla reissulla kävin Instrussa piilolasitarkastuksessa. Näkö oli pysynyt ennallaan, hajataittoisuutta oli tullut aivan vähän lisää. Ajattelin vaihteeksi kokeilla kuukausilinssejä, oon viimeisen vuoden käyttänyt kertakäyttölinssejä.
Torstaina nähtiin K:n kanssa Sellossa. Käytiin lounaalla Mandarin palacessa ja samalla poikettiin parissa kaupassa. I:lle löytyi se vesipyssy mitä joulupukki ei ollu löytäny.
Perjantaina oli Isossa Omenassa kynsihuolto ja samalla reissulla kävin postissa hakemassa 3 pakettia: 1 synttärilahja, R:lle tilaamani Stephen Kingin Kuvun alla ja vielä uusin Liv-box. Mulle on vielä tulossa 2 boxia ja niiden jälkeen taidan pitää taukoa. Kynsistä tuli taas aivan mielettömän upeet, kärjet tummanvioletin ja lisänä lilaa glitteriä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti