keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Pienissä häissä




 Käytiin tuossa viime viikonloppun Kurikassa juhlistamassa serkun tytön H:n ja sulhasensa M:n häitä. Nuo olikin tämän kesän ainoat häät ja oon niin odottanut niitä siitä asti ku kai joulun aikaan käskettiin varata kalenterista 27.7. vapaaksi.
Lähdettiin kotoa joskus viiden kieppeillä ajamaan pohjoista kohti. Vähän ennen Hämeenlinnaa R alkoi miettimään, että hän taisi unohtaa yhdet lääkkeet kotiin. Ei muuta kun kurvattiin Hämeenlinnan keskustaan ja jalkauduttiin etsimään apteekkia. Löydettiinkin Tori-apteekki ja tänä kätevänä ereseptien aikana saatiin lääkkeet nopeasti mukaan. Pysähdyttiin vähän ajan päästä vielä Tiiriössä syömässä. Kurikassa oltiin pikkasen kymmenen jälkeen. Oiskohan johtunu Vauhtiajoista, mutta keskustassa ei näkynyt muita ihmisiä kuin yksi pyöräilijä. Äiti ja isäpuoli oli pitäneet saunaa lämpimänä ja kun sai vielä vähän savustettua siikaa ja salaattia napaansa niin pieni ihminen oli valmis treffeille nukkumatin kanssa.

Lauantaina lähdettiin äitin kans kauppareissulla, haettiin vaan Tiuhti meidän joukkoon. Äiti löysi Tiuhdille alerekistä tosi kivan mekon. Käytiin samalla reissulla kukkakaupasta ostamassa haudalle kukkia, isällä oli synttäripäivä. Huomattiin siinä että kukkakaupan viereinen kultasepänliiike oli auki ja päätin että nyt oli aika ostaa Lumoava sarjan Bella kaulakoru. Oon reilun vuoden ajan liki jokaisellla Kurikan reissulla käynyt kuolaamassa tuota korua. Rakastan tota korua kuuhun ja takas ainakin viis kertaa.

Vihkiminen oli Kurikan kirkossa ja itkuhan siellä tuli, morsian oli niiiin kaunis ettei mitään määrää ja sulhanen oli komea. Näki, että tytärtään taluttaneella isällääkään ei ollut kyyneleet kaukana. Onneksi Tiuhti istui mun vieressä niin keskittyminen meni siihen ettei ripsivärit olli ihan kokonaan poskilla. R kuvasi vihkimisen ja myös myohemmin jatkot. Tiuhti alkoi kirkossa tutkimaan käsivarsieni tatuointeja ja sovittiin että palaamme myöhemmin Transformers elokuviin ja myös V niinkuin verikosto jää odottamaan myöhempää ajankohtaa.


Hääjuhla oli eräällä Kurikan kesälavalla. Vieraita oli noin 200 ja tunnelma oli lievästi sanottuna hikinen. Ruoka oli hyvää ja varsinkin kakku oli aivan parasta. Sulhanen ehti polkaista. Morsiuskimppu ja sukkanauha meni molemmat samalle pariskunnalle hmmm... Tiuhti taisi olla koko porukan innokkain tanssija. Hän ei edes halunnut ketään tanssimaan kanssaan vaan pyörähteli yksinään paljain varpain. Nätisti muut tanssijat väistelivät meidän prinsessaa. Ja boolikin tuli testattua. Mekin jaksoimme juhlia puoleen yöhön asti ja siinä vaiheessa suurin osa porukasta oli lähtenyt. Saatiin R:n kanssa kyyti veljeltäni E:lta ja vaimoltaan K:lta.

Sunnuntaina suunnattiin auton nokka kohti kotia melko tarkkaan kolmelta. Tällä kertaa päätettiin ajaa Kankaanpään ja Forssan kautta. Minäkin pysyin koko matkan hereillä, jos ajetaan kolmostietä nukahdan yleensä jossain Tampereen jälkeen. Pysähdyttiin Mommolassa vähän oikomassa jalkoja. Kotona oltiin melko tasan kahdeksalta.

Maantaina käytiin lentokentällä mun töiden jälkeen. Oli tosi hiljaista. Pitää muistaa ettei enää mennä maanantaina seitsemän jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti