tiistai 23. helmikuuta 2010

Lisää lunta!


Aamulla R tuli yövuorosta kotiin siinä kun heräilin. Ehdimme pikaisesti nähdä ennen kuin lähdin kohti Helsinkiä.
Mulla oli tänään ensimmäinen päivä SPR:n ensiapu ykkösestä. Kurssi on autotalossa jonne osasin kerralla kiitos kartan ja työkaverini H:n hyvien ohjeiden. Kouluttaja on tosi asiansa osaava ja mukava ja toi kurssi on siitä hyvä että siellä tehdään kaikkea käytännössä. Viimeksi vissiin uimakoulussa noin 25 vuotta sitten ollut ensiapua ja kyllä ainakin elvytys on muuttunut siitä aika paljon. Meitä on tuolla kurssilla 14 osallistujaa, nuorimmat on lukiossa ja vanhin taitaa olla vähän yli 40 v. Naisia on 11 ja miehiä 3. Käytiin yhden kurssilaisen kanssa syömässä Kampissa Minos nimisessä kreikkalaisessa ravintolassa. Syötiin kanavarras (edesmennyt appeni olisi tähän sanonut ettet kai sinä hyvä ihminen mene ravintolaan kanaa syömään :D). Vartaan lisäkkeinä oli vihannessekoitusta ja lohkoperunoita.
Kurssin aikana aamulla alkanut lumisade oli saennut. Lunta on taas tullut 10-15 senttiä. Pakkasta ei kuitenkaan ole kuin alle kymmenen astetta.
Kotiin päästyäni lähdettiin R:n kanssan ruokakauppaan. Ostettiin siikafileita, sitruunoita, limettiä, parsaa, täysjyväriisiä yms. Tarkoitus olisi tehdä siialle marinadi jonka opin Jamie Oliverin ohjelmasta. Sekoitetaan 1,5 dl soijakastiketta, sitruunan ja limetin raastettua kuorta ja raastettua inkivääriä. Nämä laitetaan muovipussiin kalafileiden kanssa, puristellaan ilmat mahdollisimman hyvin pois ja annetaan marinoitua noin tunti ja paistetaan uunissa noin 200 asteessa puolisen tuntia. Tätä marinadia on kokeiltu myös lohelle ja kampelalle ja toimii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti