maanantai 15. maaliskuuta 2010

Maanantai laivalla





Eilen onnistuttiin tupeksimaan kotona niin kauan ettei olis enää ehditty bussilla joten tilattiin taksi. Oltiin terminaalissa varttia vaille 6 ja vartti meni jonotellessa tiskille.
Laivalla oli yllättävän paljon väkeä. Oltiin ennakkoon varmoja ettei siellä ole kuin me ja muutama sata eläkeläistä. Vietiin laukut hyttiin ja lähdettiin kauppaan ostamaan jotain pientä syötävää. Kaikki muutkin tuntui keksineen saman loistoajatuksen. Kaupassa oli niin täyttä ettei meinannut päästä eteenpäin saati että olis pystynyt kattelemaan mitää. Napattiin vaan pari vesipulloa, M&M's pussi ja salamisnacksia. Vietiin ostokset hyttiin ja mentiin vähäksi aikaa istumaan pianobaariin. R joi siellä viskin ja mä vaan kattelin ihmisiä. Syömässä käytiin buffetissa klo 21 kattauksessa. Ovat muuten törkeesti nostaneet sen hintaa. Kahdelta se maksoi 64 €. Ihan ok mutta ei mitään kovin ihmeellistä.
Ruuan jälkeen mentiin vähäksi aikaa istumaan Starlight yökerhoon. Join yhden razzerin (Bacardi razz, spriteä + sitruunanviipale), R otti viskin. Hyttiin mentiinnoin klo 23 ja eikä jaksettu kauaa valvoa. Vitsit me ollaan tylsiä.
Ne on keksineet Talinkilla että sellainen ympäriinsä kulkeva maskotti on tosi kiva. Ja sen maskotin perässi kulki kuvaaja joka otti tosi kivoja kuvia kun se hemmetin tirppu tunki ihmisen kanssa samaan kuvaan. Voitte arvata että joulupukkikammoinen meikäläinen väisteli sitä otus kuin ruttoa.
Aamulla herättiin yhdeksän aikoihin ja mentiin aamupalalle Grill houseen. Siellä oli jonkinlainen seisova pöytä jossa oli m pekonia, munakasta, karjalanpiirakoita, mätiä, munia yms. Ollaan muutaman kerran käyty buffetin aamupalalla ja se on ollut aika pettymys, Tuo oli sellainen kuin aamupalan pitääkin olla.
Aamupalan jälkeen käytiin kaupoilla. Parfymeriestä ostin itelleni Escadan Desiremen. Supermarket oli melkein tyhjä ja ostettiinkin pikkuisen tuliaisia.
Sitten vaan oleiltiin, ensin mentiin kannelle ottamaan vähän kuvia ja sitten hyttiin pötköttelemään ja lukemaan.
Kun laiva oli lähtenyt takaisin päin käytiin syömässä Grilli housessa: minä otin salaattia seisovasta pöydästä ja R otti grillattua tonnikalaa maapähkinäriisin kanssa.
Kun laiva tuli satamaan oltiin kaukaa viisaita ja odoteltiin noin 20 minuuttia siitå kun laiva tuli satamaan ennen pois lähtöä. Sitten saatiinkin kävellä jonottamatta pois ja melkein suoraan taksiin.
Kotona oltiin noin17.30. Siitä lähdettiinkin samantien käymään postissa. Postiljooni oli tuonut laput mun shampootilauksen ja R:n Amazon tilauksen tulemisesta. No tilauksessa oli suurin osa mun valitsemia levyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti