tiistai 9. maaliskuuta 2010

Shoppailua ja kiinalaista




Aamulla heräiltiin puoli yhdeksän maissa ja päätettiin lähteä käymään kaupungilla Sanomatalossa Rajala pro shopissa. R on miettinyt jo pitemmän aikaa järkkärin ostamista ja tänään tuo sitten tuli ajankohtaiseksi.
Jouduttiin Mannerhemintien ylitystä odottelemaan kymmenisen minuuttia, liikkeellä oli kai joku venäläisdelegaatio joka pikkusen sotki liikennettä. Katottavaa ei kauheesti ollu, kaks poliisiautoa edellä jä perässä ja kymmenkunta mustaa auto, ei edes mitään hienoja autoja. Auto jätettiin Elielin parkkiin ja käveltiin Sanomataloon.
Siellä se kamera jo odottelikin meitä. R osti lisäksi kuulapään (tarvii jotenkin jalustan kanssa kuvattaessa), uv-suodattimen ja pari objektiivia. Kamera on Nikon.
Syömään oltiin ensin ajateltu mennä Sellon kiinalaiseen mutta aikataulu oli pahasti pielessä ja aika meinasi loppua kesken joten mentiin Omenan kiinalaiseen (lyhyempi matka mun töihin). Siellä oli seisovassa pöydässä ainakin kana-maissikeittoa, friteerattua kanaa ja pekingkanaa. Kerkesin vielä ennen töihin menoa käydä Instrussa säädättämässä aurinkolaseja.
Työpäivä oli taas iltavuoro 12-20. Äitin kanssa juttelin päivällä kosmetologikäynnistä joka on suunnitteilla puolentoista viikon päähän ja ehdin jutella siskoni T:kin kanssa. Meillä T:n kanssa on yrityksenä jutella vähintään kerran viikossa ja aika hyvin toi on toiminutkin. Välillä tosin maanantaisoitto osuu tiistaille tai keskiviikolle.
R oli odottamassa kun pääsin klo 20 töistä. Ajettiin kotiin ja laitettiin minestronekeitto lämpiämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti