
Sunnuntaina lähdimme R:n kanssa pitkästä aikaa syömään Tapiolaan
Grilli Toroon. Aikaisemmin kävimme tuolla paljonkin, mutta viime aikoina se on jostain syystä jäänyt. R söi Filet Mignonin ja minä Toron vartaan. Tuo paikka on sellainen, että aika tuntuu pysähtyneen siellä. Salaatti on 70-lukulaista kiinankaalia ja purkkiananasta, mutta pihvit on aivan uskomattoman hyviä. Suosittelen.
Tiistaina olikin sitten vapaapäivä. Aamulla ensimmäiseksi lähdimme Isoon Omenaan Diacoriin laboratorioon antamaan minulta verinäytteitä työpaikkani terveystarkastusta varten.
Isosta Omenasta ajoimme Selloon kiinalaiseen ravintolaan jossa oli onneksi pekingkeittoa joka on meidän ehdotonta lempparia. Samalla reissulla poikkesin Gina Tricotissa josta löysin sen etsimäni ympyrähuivin ja säärystimet. Tuosta huivista veikkaan, että se tulee talven aikana kasvamaan kiinni kaulaani, niin mukavan tuntuinen se oli.
Sellosta matka jatkui Kaitaalle katsastuskonttorille ja Nököautohan meni heittämällä katsastuksesta läpi. Jee Nökis.

Katsastuskonttorin jälkeen pysähdyimme Suomenojalle Merituuleen josta ostimme minulle
uuden puhelimen. Vanhassa puhelimessa on akku jotenkin löysä ja laukussa se lähtee irti tai ainakin irrottaa takakannen. Uusi puhelin on musta ja ihana.
Ajoimme takaisin Selloon Anttilassa olleen
kameran takia. R osti sen minulle, mutta veikkaan että sillä tulee menemään hermo opetushommissa. Pitää ehkä käyttää hyväksi Nikonin tarjoama koulutus.