tiistai 12. lokakuuta 2010

Kaduilla tuulee

Sunnuntaina ooli totaalinen löhöilypäivä, ei lähdetty kotoa mihinkään ja ruokakin oli lauantaista jämää. Ihan parhautta silloin tällöin olla vaan tekemättä mitään.

Maanantaina oli kokeilevan keittiön vuoro, kokeilin uutta lohireseptiä (ohje täältä)
"Aika nami lohi

Fileoitu (ruodoton) lohifile
Turun vihreä sinappi
Purjoa 1kpl
Kermaa n.2dl
Juustoraastetta (mitä enemmän sitä parempi)
Mustapippuria n. 1tl
Sitruunapippuria n: 1tl
Suolaa n. 2 tl
Hiero fileoidun lohen pintaan suola,sekä pippurit. Voitele fileet sinapilla, lisää fileen päälle ohueksi renkaiksi leikattu purjo, kuorruta juustolla. Koko komeuden päälle vielä kermakostutus, sekä maun mukaan vielä ripaus pippuria.
Paista 175 asteessa n. 35 min.
Tarjoa joko perunamuusin tai keitettyjen perunoiden kera"

Meillä lisukkeena oli kesäkurpitsaa, munakoisoa, punasipulia, parsakaalia, porkkanaa ja paprikaa uunissa paistettuna.

Tiistaina aamuulla menin säärten ja kainaloiden sokerointiin ja koska kuulemma karvoitus on vähentynyt niin sain kulmien siistimisen samaan hintaa. Koska minulla oli hyvin aikaa niin kävelin töihin, vastatuuleen. Oli muuten aika kylmä reissu.
R tuli hakemaan ja sillä oli Postin pakettikortti joukos. Siellä oli se Feeluniquen paketti ja sitten siellä oli se kuukausi sitten Englannista lähtenyt vaatepaketti, mistä lie löytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti