
Torstaina törsäsin Ison Omenan Kicksissa Bare Escentualsin Minaral veiliin eli mineraalipuuteriin. Olin tähän asti käyttänyt Make Up Store tavallista irtopuuteria ja Kicksissä myyjä selitti ettei mineraalijuttu tuki huokosia. Perjantain koekäytön perusteella vaikutti huipputuotteelta.
Perjantaina lähdimme R:n kanssa töiden jälkeen viideltä käymään Tapiolassa Hulluilla päivillä. Ei ollut yhtään intoa penkoa niitä sekaisia laareja joten hulluttelusaldo jäi neekerinpusuihin ja kuivashampooseen.

Lauantaina lähdimme R:n kanssa päiväretkelle Fiskarsiin (kuulostaa muuten ihan eläkeläistouhulta). Kierreltiin siellä kameroiden kanssa ruukkialuetta parisen tuntia ja ostin kokoontaittuvat sakset 3,90 eurolla. Sääkin oli melkoisen kiva. Kotiin tullessa kävimme Isossa Omenassa ruokakaupassa. Tarkoituksena oli ostaa myös Iron Man 2 blu rayna mutta ei löydetty joten jouduimme tyytymään dvd versioon. Ruoaksi ostimme jauhelihaburritoainekset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti