tiistai 7. kesäkuuta 2011
Kauhua ja keilailua
Maanantaina käytiin työporukalla keilaamassa. Osallistujaprosentti oli todella hyvä, 9 paikalla 8. Ja meillä oli oikeasti kivaa ja rentoa. Oltiin siellä hallilla ainoa keilaajat kahdella radallamme. Oikeastaan hyvä kun siellä ei ollutkaan muita, meillä nimittäin kaikki pienetkin onnistumiset palkittiin raikuvilla aplodeilla. Ja kyllä meistä ääntä lähtikin. Meidän ratamme porukka ennätti heittää kaksi sarjaa ja minä sain 2(!!!!) kaatoa, toinen oli tosin paikko mutta kuitenkin. Ensimmäisen sarjan hävisin, mutta toisessa tulin tokavikaksi (tai kauniimmin sanottuna kolmanneksi).
Tiistaina sitten koittikin se 2 viikkoa kauhulla odotettu päivä: hammaslääkäri. Puristin taas pelosta jäykkänä niitä käsinojia kun lääkäri suoritti tarkistuksen. Tulos: 1 reikiintynyt viisauden hammas joka hammaslääkärin mielestä on viisainta poistaa, reikä kun on syvä ja jonkin verran hammaskiveä jonka hän poistaa puudutusta odotellessa. Unohdin vaan ottaa kalenterin mukaan ettei poistoaikaa voinut sopia. Pitää soittaa huomenaamulla ja varata sekin, niin tuo kamaluus on sitten taas vuodeksi ohi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti