sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Kesäparveke
Tänään sunnuntaina lähdettiin Kodin ykköseen sillä ajatuksella ettei sieltä kuitenkaan mitään löydy. Näköjään tuolla asenteella just kannattaa lähteä, sillä löydettiin ihan kaikki mitä oltiin ajateltukin.
Ensiksiksin löytyi säilytyslaatikoita; meillä säilytetään parvekkeella maaliteloja, -pensseleitä yms mitä voi vielä joskus tarvita ja sitten siellä on mm. lamppujen polttimoita ja muuta sellaista mille ei ole missään muuallakaan paikkaa. Nyt ne on säilötty sinisiin kannellisiin laatikoihin.
Toinen hankinta oli kirkkaan punainen matto ja sen alle liukueste. Jostain syystä meidän parvekkeen lattia on tosi liukas ja tuo liukueste on varotoimi minun varalleni, olen melkoinen sählääjä kun sille päälle sattuu.
Kolmas juttu oli tuoli. Monen koeistumisen jälkeen tuoliksi valikoitui ruskea rottinkinen nojatuoli. Tuoli oli niistä Kodin ykkösen kesäkalusteista meidän takapuolille ehdottomasti paras.
Parvekkeesta tuli tosi viihtyisä. Taidan vielä käydä ostamassa punaisen pöytä- tai kaitaliinaan. Ja sopisi sinne punaiset pelargoniatkin. Mutta ne taitaa jo mennä vähän liian pitkälle, en kuitenkaan muista kastella niitä tai kastelen ne viikossa kuoliaiksi.
Huomenna illalla meillä on töistä keilailua Gr8:ssa. Melkein kaikki pääsee tulemaan. Kiva viettää aikaa yhdessä vapaamminkin. Ja tiistaina on sitten sen kauhistuttava hammaslääkäri, hui kamalaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti