sunnuntai 13. marraskuuta 2011


Pääsin vihdoin tiistaina huollattamaan edellisen viikon perjantaina rikkoutuneen kynnen.. Ajan sain tiistaille töiden jälkeen ja aikaa meni reilu puoli tuntia. Nyt on taas vähän aikaa kynnet kunnossa.

Torstaina lähhdin suurta vastenmielisyyttä tuntien Meilahteen koulutukseen. Kannattaa näköjään lähteä tuolla asenteella. Päivä oli oikeasti tosi antoisa ja mielenkiintoinen ja sain töihin vietäväksikin joitain vinkkejä.

Launtaina lähdettiin R:n kanssa kaupungille. Ihan ensimmäisenä käytiin Akateemisessa kirjakaupassa jossa huomasin 20% alennuksen kovakantisista kaunokirjoista ja pakkohan sen oli hyödyntää. Kotiin lähti Tess Gerritseniin Hiljainen tyttö ja Sara Gruenin Apinatalo. Sara Gruen on Vettä elefanteille kirjan kirjoittaja ja odotankin tältä kirjalta paljon. Tess Gerritsen on tuttu monista dekkareistaan ja tämänkin lukemista odotan innolla. Syömässä käytiin Forumin Itamae sushissa.

Tossa viikonloppuna jatkettiin leffojen katselua. Perjantaina katsottiin Batman Forever jota en olekaan aikaisemmin nähnyt ja josta tykkäsin paljon. Launtaina jatkettiin Tähtien sotia, tällä kertaa vuorossa oli Imperiumin vastaisku. Sen olen nähnyt aikaisemmin useampaankin kertaan. En vaan mahtanut mitään sille että minua alkoi aina naurattamaan kun Imperiumin marssi pärähti soimaan. Syynä ehkä tämä mainos:
Sunnuntaina lähdettiin R:n kanssa Isoon Omenaan lefffaan. Ensin oltiin ajateltu mennä katsomaan Tintti, mutta se on 3D ja kaiken lisäksi näytti olevan melkein loppuunmyyty. Niin me sitten vaihdettiin leffaksi Johnny English. Ihan hauska leffa mutta ei tarvi enää mennä toiste katsomaan eikä ostaa dvd:nä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti