sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Pikkujouluristeilyllä
Sununtaina lähdettiin työporukalla Eckerö Linen risteleilylle Tallinnaan. Laiva lähti kohti Tallinnaa 10.30 ja meillä oli brunssi varattuna kymmeneksi. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Menomatkalla tuuli jonkin verran ja vietin aikaa sekä kannella että tanssiravintolassa tuijotellen horisonttiin. Olo parani aina vähäksi aikaa, mutta kuitenkin suurin osa matkasta meni ikkunan ääressä. En kuitenkaan oksunut.
Tallinnassa satoi melkoisesti. Otettiin terminaalin edestä taksi ja ajattiinn Raatihuoneentorille joulumarkkinoille. Ostin yhdestä putiiksta villasukat. Sade ei lakannut koko aikana kun oltiin tuolla torilla. Ostettiin sitten taksi myös satamaan. Laivalla kävin shoppailemassa R:lle tuliaisviskin (kotona tosin huomasin, että meillä on hyllyssä täsmälleen samanlainen pullo avattuna). Syömässä käytiin takaisin tullessa puffetissa. Ruoka oli jonkin verran jouluista, mutta ei liikaa. Mutta tuli kumminkin syötyä tämän joulun ensimmäiset palat kinkkua.
Reissu oli kaikin puolin onnistunut (jos ei pienoista matkapahoinvointia ja sadetta ja myrskyä oteta lukuun) ja meillä oli kivaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hienoja kuvia ehdit ottaa pikkujouluristeilyn aikana. Kyllä tuo Tallinnan joulutori kaipaa pikaisesti lunta. Tunnelma muuttuu hetkessä.
VastaaPoista