sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Epäonnistunut luovuttaja


Keskiviikkona alkoi vihdoin se kauan odotettu loma. Yllättäen heräsin jo kahdeksalta eikä enää nukuttanut vaikka kuinka yritti. Olin sen päivän melkolailla tekemättä mitään.

Torstaina oli kynsihuolto. Ei ne akryylit kestäneet yhtään sen paremmin, kynsiä oli poikki 4. Tällä kertaa päätin kokeilla uutta paikkaa jä menin Salon West Hair Spahan. Kynsihuollon jälkeen päätin tehdä päivän hyvän työn ja käydä luovuttamassa verta Isoon Omenaan avatussa Veripalvelun pisteessä. Aikomus oli hyvä, suoneni vaan ei olleet samaa mieltä. 2 hoitajaa yritti varmaankin puoli tuntia etsiä suonta mutta he joutuivat antamaan periksi. Eli luovuttamatta jäi. No selvisi että veriryhmäni on O+.

Perjantaina lähdin aamusta käymään Tapiolassa Forexissa. Vaihdoin varoiksi hiukan rahaa kruunuiksi sunnuntain Tukholman reissua varten. Piti käydä myös Isossa Omenassa pankissa hakemassa uusi Visa-pankkikortti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti