sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Viittä vaille vappu



Niinpäs on tämäkin viikko taas kohta pulkassa, eikä ole paljon kertomistä. Tiistaina mun Saunalahden liittymä alkoi toimimaan ja sain vihdoin iPhoneni käyttöön. Loppuviikko menikin sitten ihmetellessä ja opetellessa. Vielä kun keksisi miten saan soittoääneksi jotain muuta kuin mitä puhelimesta löytyy vakiona niin sitten kaikki on hyvin.
Perjantaina kävin Isossa  Omenassa kahvilla sairaslomalla olevan työkaverini kanssa. Oli mukavaa nähdä töiden ulkopuolella ja jutella molempien viimeisimpiä kuulumisia.
Lauantaina mulla oli työpäivä ja R oli saanut pumpattua ilmaa mun fillarin renkaisiin. Maanantaina pitäisi sitten sotkea pyörällä töihin, onneksi on sitten tiistai aikaa toipua rasituksesta.
Sunnuntaina paistoi sen verran aurinko että sain parvekekauden avattua. Majoittauduin sinne reiluksi tunniksi lehtinipun kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti