sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tallinaan ja takaisin


Vappu meni vähän huomaamatta. Aattona oli töissä iltakuuteen ja vapunpäivänä olikin sitten R töissä. No eipä me muutenkaan oltaisi sitä pahemmin juhlittu. Täytyy tässä tunnustaa etten ole koskaan ollut Mantalla aattona tai Ulliksella vapunpäivänä, tuskin olen menettänyt mitään.
Perjantaina tein töissä 10 tuntisen päivän ja illalla kyllä tuntui, ei vanha enää jaksa.
Lauantaina lähdettiin X:n, N:n ja K:n kanssa käymään Tallinnassa. Satamassa piti olla niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin klo 8 viimeistään. Laiva (Tallink Star) lähti 8.30. Meille oli varattu aamupalalautaset ravintola Fellinissä. Aamupala piti sisällään tuoremehua, kahvia, pekonia, nakkeja, munakasta, paahtoleipää, graavilohta yms. Oli hyvää ja riittävästi ja parasta oli että paikan sai pitää koko matkan ajan, meillä kun ei ollut hyttiä. Sen verran ennen satamaantuloa lähdettiin että ehdittiin käydä ostamassa vesipulloja ja käytimme N:ä hyväksemme ja pääsimme käyttämään lastenhoitohuoneen vessaa eikä tarvinnut jonottaa.


Maihinnousu sujui ripeästi aina, ainoa ongelmakohta oli Tallinnan satamassa pullonkaulana ollut oviaukko. Jonottelimme kiltisti muiden mukana ja yhtäkkiä oikealta alkoi lappamaan ihmisiä jonon ohi. Saimme kyllä muutenkin enemmän kuin tarpeeksemme noista kiilaajista jotka muuten useimmiten olivat keski-ikäisiä naisia.


Satamassa odottelimme vähän aikaa Rocca al Maren bussia mutta kun meidät siinäkin törkeästi kiilattiin niin päätimme hypätä taksiin, mikä olikin onnistunut veto. Taksi maksoi vajaat 15 euroa. Rocca al Maressa kävimme ensin kiertämässä Stockmannin outletin josta K ja X tekivät molemmat löytöjä. Seuraavaksi kiersimme muutamat lastentarvikeliikkeet ja vaatekauppoja ja sitten päästiinkin Marks & Spencerille. Löysin sieltä sukkia ja toffeeta. Tonne on päästävä uudestaan. Pois lähdettiin 13.30 bussilla. Ajettiin satamaan ja siitä käveltiin Viru-keskukseen (oltiin vissiin aika perusturisteja sillä poikkeuksella ettei oltu tolkuttomassa kännissä). Viru-keskuksessa jalat alkoi painaa jo sen verran ettei jaksettu lähteä pidemmälle etsimään ruokapaikkaan joten se olikin sitten niinkin eksoottinen kuin Amarillo. Ruoka oli perus Amarilloa, taisi olla hippusen edullisempaa kuin Suomessa. Söin alkuruuaksi mozzarellatikut, pääruokana valkosipulipihvi ja vielä jälkkäriksi jätsiannos. Veden ja Pepsin kanssa annoksen hinnaksi tuli 29 euroa.
Takaisin laivalle kävellessämme poikkesimme vielä pikaisesti Rimissä josta R sai tuliaisiksi pari viskipulloa.
Tax freessa oli aivan uskomaton tungos, jonotimme varmaan 20 minuuttia, mutta saimme ostokset tehtyä. Perillä Helsingissä laivan oli 19.30 ja kotona olin vähän klo 20 jälkeen. Nukkumaan mennessä ei kyllä tarvinnut pahemmin unta odotella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti