sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Ensimmäiset pääskyset nähty
Maanantaina oli vapaapäivä ja oli varannut siihen kampaajan. Hiusten sävy tummeni aavistuksen ja päälle laitettiin kapeita vaaleampia raitoja. Reissu oli ilmeisen onnistunut koska R:n ensimmäiset sanat kotiintultuaan oli: eikö sulla pitänyt olla kampaaja tänään.
Perjantaina lähdin kotoa ennen kahdeksaa Puolarmetsän terveysasemalle silmänpohjakuvaukseen. Siellä istuttiin odottamassa aulassa kun hoitaja kävi tiputtamassa tipat silmiin. Yritin ensin lukea mutta se kävi melko pian mahdottomaksi, silmiä oli mahdoton tarkentaa lähelle. Kuvausta piti tippojen jälkeen odotella puolisen tuntia ja itse kuvaus kesti viitisen sekuntia. Puolarmetsästä kävelin läheiselle bussipysäkille jossa huomasin etten nähnyt bussien numeroita. Missasin 2 bussia kun en saanut numerosta selvää ja sitten pysäkille tuli muitakin ja jo pysäytetyn bussin numerosta sainkin sitten selvää. Liki koko päivän töissä silmät oli melkein pelkkää mustuaista ja tuntui että asiakkaatkin katsoi ihmetellen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti