maanantai 12. elokuuta 2013

Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin. Seuraavat viis viikkoa matkin Naantalin aurinkoa.




Viimeinkin päästiin mun lomaan asti. On ollut taas niiiin pitkä kesä odottaa, mutta toisaalta työkaverien lomat on tuntunut menevän yhdessä hujauksessa. Heinäkuu oli töissä melko hiljaista, mutta ehdittiinpä inventoida ja pyyhkiä hyllyt.

Lomapullaksi töihin leivoin mustikkajuustokakun. Ohje täältä. Kuvaa en muistanut ottaa. Tuli kyllä hienon näköinen.


Lauantaina oli hätäkynsihuolto. Onnistuin töissä tavaraa purkaessa jättämään yhden kynnen muovilaatikoiden kansien väliin tavaraa purkaessani ja se oli melkein irti ja toisen tökkäsin vaan johonkin. Tällä kertaa kynsistä tuli kärpässienikynnet, eli punaisella pohjalla valkoisia pilkkuja. Tykkään tosi paljon. Ensi huoltoaikakin varattiin jo, sille päivälle onkin suuria suunnitelmia, niistä tarkemmin sitten.

Sunnuntaina aloitin kirjahyllyprojektin R:n ollessa töissä. Tarkoituksena olisi saada cd-levyille lisää tilaa. Siirsin ensin dvd-levyt kirjahyllystä sohvan alle vuodevaatelaatikkoon, sitten siirsin vapautuneille hyllyille parin hyllyn kirjat. Pitää käydä tänään ostamassa yksi metrinen Lundia hylly ja sitten meillä onkin kolme lisämetriä cd:ille.


Tänään olisi sadepäivän jaR:n vapaapäivän kunniaksi tarkoitus lähteä Jumboon leffaan katsomaan Suuri puhallus, huomenna ehkä Lone Ranger.

Mustikkajuustokakku 

Pohja

400 g Digestive keksejä
200g voita tai margariinia
 
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Tämä helpottaa valmiin kakun siirtämistä tarjoiluastialle
sekä helpottaa kakun leikkaamista.
 
Murusta keksit tehosekoittimella tai käsin.
 
Sekoita sulatettu voi keksimurujen joukkoon
ja painele massa irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti.
   
Täyte
 
2dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
500g rahkaa
3dl mustikoita
1/2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
 
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
 
Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto, rahka ja sokerit. Sekoita hyvin.
(Ohjeen täyte ei ole kovin makea. Jos haluat makeamman kakun, niin käytä 1dl sokeria.)
 
Laita tuoreet tai pakastemustikat kattilaan ja kuumenna niitä koko ajan sekoittaen.
Anna kiehua muutama minuutti, jotta mustikoiden rakenne rikkoutuu.
 
Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon lionneet,
ylimääräisestä vedestä rutistetut liivatelehdet.
 
Lisää mustikkaseos muiden ainesten joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
 
Kaada täyte irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja tasoita hyvin.
 
Anna kovettua jääkaapissa vähintään 3 tuntia.
   
Päällinen
 
3dl mustikoita
1/2dl vettä
1/2dl sokeria
2 liivatelehteä
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
 
Laita mustikat, vesi ja sokeri kattilaan.
 
Keitä seosta noin 5-8 minuuttia,
 kunnes mustikoiden rakenne on täysin rikkoontunut.
 
Sihvilöi seos hyvin, jotta päällisestä tulisi tasainen.
 
Kuumenna seos vielä kerran kiehuvaksi.
Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon lionneet,
ylimääräisestä vedestä rutistetut liivatelehdet.
 
Poista mahdollinen vaahto mustikkaseoksen pinnalta.
 
Kaada seos varovasti hyytyneen täytteen päälle.
 
Anna kovettua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

Poista irtopohjavuoan reunus varovasti vasta kun kakku on täysin hyytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti