tiistai 27. elokuuta 2013

Lontoo päivät 5 ja 6

Nämä pari viime päivää menivät Notting Hillin karnevaaleilla pyöriessä ilmeisesti oikeasti miljoonan muun ihmisen kanssa. Karnevaalit olivat no melkoinen kokemus, ihmiset tanssivat kaduilla ja joivat ja polttivat oikeastaan mitä vaan ja kaiken yllä leijui paksu savu joka tuli grilleistä joissa tehtiin karibialaista ruokaa kuten jerk (en tiedä suomennetaanko tuota sanaa) kanaa, vuohicurryä, maissia ja monia muita.
Sunnuntai oli lasten päivä, eli lapset tanssivat kulkueissa ja maanantaina, joka oli yleinen vapaapaivä, kulkueessa näkyikin sitten enemmän sulkia. tasseleita ja liki paljaita rintoja. Ihmiset olivat tosi hyväntuulisia ja hymyileväisiä ja todella känniä näkyi melko vähän, mikä saattaa johtua siitä että molempina päivänä lähdettiin alueelta pois kolmen jälkeen.
Alue on melko suuri, joten ihmismassa upposi sinne hyvin, pahoja tungospaikkoja ei kovinkaan paljon muodostunut. Me jäätiin jumiin yhteen kadunkulmaan kulkueen mentyä juuri ohi ja ihmisten alettua tungeksia eteenpäin. Ja muutamissa kohdissa missä bändi tai dj soitti lavalla oli enemmän ihmisiä, mutta ne kohdat pystyi melko hyvin kiertämään. Meteli oli aivan järjetön. Kaiuttimia oli pitkin poikin aluetta ja jokainen soitti omaa musiikkia. Lapsilla näki tosi vähän kuulosuojaimia tai edes korvatulppia.
Vessoja alueella oli vähän. Muutamassa kohdassa näki jonkin verran bajamajoja. Minä kävin yhteen autotalliin pystytetyssä vessassa. Vessakopit oli verholla eristettyjä kemiallisia käymälöita, mutta oli siellä sentään käsienpesu mahdollisuus. Käynti maksoi £2. Jotkut alueella asuvat ihmiset olivat kehittäneet oman bisneksen ja antoivat juhlijoiden käyttää vessaansa, hinnasta en tiedä. Lisäksi miehille oli joillain kujilla urinaaleja; mutta niissä ei ollut edes seiniä ja samaan aikaan vieressä lorottaa kolme muuta.
Jäin myös kaipaamaan alueelle lisää roskiksia, tai siis juuri missään ei ollut roskiksia. Ruoan tähteet,
oluttölkit ja muut jätteet jätettiin vaan jonkun puun juurelle tai heitettiin johonkin läheiseen puutarhaan. Muutamassa talossa omistajat olivat kiinnittäneet aitoihinsa roskapusseja ja ainakin minun huomioni mukaan niitä käytettiin.
Syömässä käytiin sunnuntai-iltana kiinalaisessa jossa otettiin ateria johon kuului monta pientä annosta mm. kevätkääryleitä, keittoa ja kung po kanaa. Maanantaina illalla käytiin syömässä pizzat. Karnevaaleilla syötiin jerk kanaa ja sokerituokoa ja juotiin muutama olut, Pimmsiä ja otin myös kookospähkinän joka avattiin ja sinne tökättiin pilli ja juotiin se vesi  (ei tartte toiste ottaa).
Kaiken kaikkiaan kivaa oli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti