Maanantaina vain oleiltiin kotosalla. Tai käytiin me sen verran ulkona että vietiin roskapussi ja käytiin pikku kävelyllä.
Tiistaina kävin töiden jälkeen Isossa Omenassa varustautumassa perjantaisia häitä varten. Ostin Glitteristä strassipannan ja -korvikset.
Torstaina R tuli hakemaan minut töistä ja mentiin ruokakauppaan. Kotona aloin leipomaan. Sain työkavereilta luvan tehdä hääkakun perjantaiksi. Päädyin banoffeeseen. Kondensoidun maidon keittelin jo tiistaina, nyt vain lämmitin sen mikrossa. Ohje täältä.
Banoffee-torttu
Pohja:
- 300 g suklaa Digestive-keksejä
- 100 g voita
- 397 g kondensoitua maitoa
- 2 banaania
- 2 dl vispikermaa
- 2 tl vaniljasokeria
- kaakaojauhetta
- Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.
- Pingota 18 cm:n irtopohjavuoan pohjlle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja hieman reunoille, nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta.
- Irrota etiketit purkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu toffeeksi.
- Kolmen tunnin päästä aukaise säilykepurkki ja kaada se pohjan päälle, levitä tasaiseksi. Nosta jääkaappiin tai pakkaseen että seos jäähtyy.
- Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla.
- Pilko yksi banaani toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja pilko toinen banaani kermavaahdon päälle.
- Sihtaa lopuksi kaakaojauhetta tortun päälle ja herkuttele!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti