Käytiin R:n kanssa lauantaiaamuna viemässä anoppi lentokentälle. Se onnellinen lähti Roomaan kahdeksi viikoksi, olisin niin halunnut tunkea itseni matkalaukkuun ja lähteä mukaan. Toivon että kaikki sujuu hyvin ja ilmatkin olisi mukavat ja kaikkein tärkeintä: ruoka olisi hyvää.
Kotoa lähdettiin vähän aamuviiden jälkeen ja kentällä oltiin kuuden pintaan. Kävin saattamassa anopin lähtöselvityksen kautta turvatarkastusportille josta en päässyt enää eteenpäin. Töihin menin yhdeksäksi ja voin sanoa että iltapäivällä alkoi väsymys painaa. No kotona pääsi sitten päikkäreille.
Sunnuntaina olikin sitten R:n vuoro mennä töihin. Minä kävin ulkona sen verran että vein roskiksen ja hain kaupasta sipulikeittoa ja kermaviiliä lihapullia varten. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt lihapullia noista mutta eiköhän niistä kuitenkin ihan syötäviä tule.
Ensi viikko tulee olemaan hyvinkin vilkas sosiaalisen elämän suhteen, siis muutakin elämää kuin työ. Minulla on sovittuja tapaamisia kaverien kanssa jopa kaksin kappalein. Ensin maanantaina nähdään M:n kanssa aamiaistreffien merkeissä Isossa Omenassa, saadaan juoruta taas monen kuukauden asiat ja saan samalla annettua Lontoon tuliaiset. Torstaina taas näemme entisen työkaverini R:n kanssa Omenassa jälkeen. Meillä on oma kirjakerho ja seuraava kokoontuminen on torstaina. Vaihdamme kirjoja ja leffoja. Nykyään on tosi vaikeaa saada sopimaan tapaamista joka sopii kummallekin. Hitsin vuorotyö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti