Meillä oli BA:n lento 16.8. klo 7.55 Helsingistä Lontooseen Heathrow:lle. Lento oli ajoissa ja kone oli melko täynnä. Perillä Lontoossa oltiin paikallista aikaa yhdeksän aikoihin. Kentällä nopeat vessakäynnit, matkalaukut mukaan ja taksiin. Meidän hotelli oli Thistle Kensington Garden ja se sijaitsi noin 100 metrin päässä edellisistä hotelleista. Sijainti hotellilla oli loistava; Kensington Gardensin puisto heti tien toisella puolella, bussipysäkit melkein edessä ja tubelle matkaa noin 100 metriä, samoin kuin Queenswaylle missä on monia ravintoloita, ruokakaupat, matkamuistomyymälöitä ja Whiteleysin ostoskeskus mistä löytyy mm. vaate- ja kenkäkauppoja, HMV:n levykauppa, ravintoloita ja jopa leffateatteri. Lähimmät mellakoissa rikotut ikkunat löytyivät Whiteleysiltä, matkaa meidän hotellilta oli noin 300 metriä. Jos olisin ollut mellakoija niin ei ensimmäisenä kohteena olisi ollut esim. jokin Tie Rack tai Accessorize.
Oltiin siis hotellilla vähän kymmenen jälkeen ja kirjauduttiin sisään, huone ei vielä tosin ollut valmiina, mutta se luvattiin jo puoleksi päiväksi.. Joten jätettiin laukut säilytykseen ja lähdettiin Starbucksiin kahville. Samalla reissulla käytiin myös italialaisessa ravintolassa syömässä pastat. Kun palattiin hotellille oli huone jo valmiina. Kauhuksemme näimme että meillä oli parisänky YHDELLÄ isolla peitolla. Marssittiin saman tien conciergen puheille ja pyydettiin toinen peitto ja lisä tyynyt. Pian saatiinkin toinen iso peitto ja lisätyynyt. Välillä kyllä tuntui ettei meidän sänkyyn paljon muuta mahtunutkaan kuin tyynyjä ja peittoja. Huone oli kahdeksannessa kerroksessa ja näkymä kohti Baddingtonia ja Primrose Hilliä. Pieni miinus siitä että huone oli myös takapihalle päin ja hotellissa tehtiin remonttia ja remonttimiehet aloittivat kolistelun jo aamuvarhain eikä viikonloput olleet poikkeus. Toisaalta iso plussa siitä että huone oli melko vastaremontoitu.
Pienten päikkäreiden jälkeen käytiin ensin lataamassa Oystereille rahaa ja lähdettiin jo perinteisesti ensimmäisen päivän tapaan käymään Foylesin kirjakaupassa joka on ihan paras maailmassa. 5 kerrosta kirjoja, ihan taivas. Illaksi haettin kaupasta kolmileivät ja Bootsilta haettiin saippuaa, hammastahnaa yms.
Päivä 2. Jonkin verran ostoksia (cd-levyjä, linssi kameraan, partakone kotiin unohtuneen tilalle), syöminen KFC:ssä ja illalla kolmioleipiä hotellilla.
Päivä 3. Ostin elämäni ensimmäiset Crocksit työkengiksi.Uusi käynti Foylesilla ja ostoskassissa Harry Potter and the Philosopher's Stone äänikirja. Syömässä Masala Zonessa intialaista. Uusi kokemus: otettiin bussi tuntematta tarkemmin määränpäätä. Nähtiin myös reissun ainoa julkkis (ainakaan ainoa kenet me tunnistettiin), näyttelijä Christopher Villiers. On näytelly Emmerdalessa. Kohtaaminen tapahtui vaan niin nopeasti ettei kumpikaan älynnyt kaivaa kameraa esiin. Päivän kommellus; tuben ovet sulkeutui meidän välistä. Onneksi oltiin puhuttu määräasemasta joten hyppäsin vain seuraavaan ja R odotteli mua asemalla.
Päivä 4. Käytiin hakemassa konserttiliput. Ostin olkalaukun. Syömässä käytiin lähipubissa piiraat. Reissun kalleimmat drinkit hotellin omassa baarissa: 1 4 cl viski, 1 irish coffee ja 1 half pint olutta £23,50. Päivän kammottavin kokemus: samalle penkille meidän kanssa tuli tyttö joka ruokki lintuja ja välillä niitä puluja ja hanhia vaikutti olevan ainakin tuhat siinä meidän penkin tuntumassa. En muuten uskaltanut paljon liikkua.
Päivä 5. Päivä jolloin olin polvillani John Lewisin tv-osastolla. Syötiin kebabit läheisessä kebab-paikassa.
Päivä 6. Oltiin aamupäivällä Speakers Cornerissa puheita kuuntelemassa ja sen jälkeen lähdettiin kävelemään Hyde Parkiin.
Syömässä käytiin Burger Kingissä ja Kalamataras-nimisessä kreikkalaisessa ravintolassa. Uusi kokemus: Yogland, paikka jossa myytiin jogurttijäädykkeitä. Siellä oli peräseinässä 8 "hanaa" joista sai itse miksata oman makunsa mukaan makuina oli mm. mangoa, vaniljaa, New Yorkin juustokakku ja maapähkinövoi ainakin. Tiskillä oli lisäksi päällisiä joita sai laittaa mielensä mukaan mm. mansikkaa, mustikkaa, vadelmia, mangoa, ananasta, vaahtokarkkeja yms. yhteensä varmaankia yli 30 erilaista vaihtoehtoa. Hinta koko jutulle oli £1,50/100g. Ensimmäisellä kerralla hintaa oli alle 4puntaa ja vikalla kerralla iski jo ahneus ja hintaa oli noin 7 puntaa. Mutta toisaalta me syötiin annokset yhdessä R:n kanssa.
Päivä 7. Suunnattiin Thames joelle ja lähdettiin jokiristeilylle suuntana Kew Gardens. Takaisin tultiin tubella ja bussilla.Ruoka haettiin hotellille KFC:stä. Illalla R söi kaupasta ostettua valmista sushia ja mä hedelmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti